Totta puhuen sektion jälkeisestä ajasta minulla ei ole kauhean hyviä muistikuvia. Mies ja pojat joutuivat poistumaan heräämöstä, kun osaston hoitajilta loppui vuoro. Minä jäin vielä, jotta kivut saataisiin hyvälle tasolle. Ensimmäinen hieman outo tilanne oli, kun heräämön hoitaja kysyi kivuista, jo olin ihan oikeasti sitä mieltä, ettei kipuja ollut kovin paljoa. Olisiko sektion lääkitys vielä vaikuttanut, tai vauvoista johtuvaa endorfiinia, who knows! Vastasin siis, että asteikolla 1-10 minun kivut olivat kutosen luokkaa, ja sain sen mukaan kipulääkettä (muistaakseni fentanyylia, eli ihan ookoo kamaa). No sitten tehtiin tämä oikein mukava "kohdun painelu".
VOI HYVÄ LUOJA, TAIVAS VARJELE MITÄ SIELTÄ TULEE! EN IKINÄ!!!
Ole kokenut mitään niin kivuliasta! Anestesialääkäri tulee myös käymään heräämössä ja kysyy nyt minulta kivun luokkaa, vastaan kahdeksan. Heräämön hoitaja rientää luokseni ja tivaa, miten voin edellisen lääkeannoksen jälkeen vastata, että kipuja on enemmän?!
Olin itse siinä vähän silleen, että WTF? Anestesialääkäri myös vähän kiukkuiseen sävyyn käskee antaa lääkettä, ja pitkin hampain hoitaja sitä antaa. Tästä minulle jäi todella omituinen fiilis, enkä enää uskaltanut kertoa todellisista kivuista. Ja tätä ihanaa kohdun painelua harrastetaan siis todella aktiivisesti. Minulle korostettiin, ettei osastolle ole asiaa, ennen kuin kivun hoito on hallinnassa. Pikkuhiljaa heräämössä oleminen alkaa tympimään ja haluaisin jo osastolle poikien ja miehen luokse. Nesteytyksestä oltiin hieman huolissaan, koska katetripussiin ei ollut tullut leikkauksen jälkeen yhtään virtsaa (yllätys sinänsä, olinhan edellisen nesteannoksen juonut 17h sitten). Minulle laitettiin nesteitä tipalla ja lääkäri puolsi osastolle siirtoa. Minulta kysyttiin kivuista, vastasin, että ei ole pahat.
Valehtelin, koska halusin pois heräämöstä.
Osastolle päästessämme, saimme perhehuoneen. Olin todella kipeä ja vielä lääketokkurassa. Sain buranaa ja panadolia osastolla. Ensimmäinen hoitajamme osastolla on varmasti mukava ihminen, mutta meillä kahdella ei kyllä kemiat toimineet. Ja koen, etten saanut häneltä oikeastaan minkäänlaista informaatiota, hän ei kertonut minulle määrätyistä kipulääkkeistä, imetysajoista (esim imetysvälin ei kuulu mennä yli kolmen tunnin, tätä en tiennyt ennestään ja meidän vauvat nukkuivat siis todella paljon sairaalassa!). Minun olisi ollut mahdollista saada vähän vahvempaakin lääkettä, mutta tästä sain kuulla vasta seuraavana päivänä. Toki ymmärrän sen, että kipujen mukaan lääkitään ja oikeasti pärjäsin todella hyvin buranalla ja panadolilla. Tämä vahvempi lääke on myös luokiteltu opioidiksi, joten ehkä myös sen takia sitä ei kauheasti mainostettu. Hänellä oli opiskelija mukana, joka oli todella ystävällinen ja ihana, ja koenkin nyt hieman huonoa omaatuntoa, koska lääketokkurassa/väsyneenä/nälkäisenä tiuskaisin hänelle, aika rumastikin.
Ymmärrän, että tämä hoitaja tekee työtään, mutta... Hän tuli vähän yllättäen ohimennen painamaan kohtuani, joka on fine, mutta kun hän painaa vatsaa ja sitten vasta kertoo mitä tekee niin minulla meinasi karata mopo täysin käsistä. Se siis todella sattuu, mutta jos saa ajoitettua hengityksen oikein, se on siedettävää. Kun joku tulee yllättäen ohimennen painelemaan, ei saa hengitystä ajoitettua oikein, ja minulle tuli olo, etten itse pysty määräämään kehostani, minua ei kiuultu, eikä liiemmin huomioitu. Hän tuli suorittamaan työtehtäväänsä minun personal spaceen, mun ikiomaan alueeseen ja hän vain hyökkää. Aloin itkemään. Hän ihmettelee, että sattuiko todella noin paljon. Ei sattunut, mutta henkisesti olin aivan rikki.
Haluan korostaa, kuinka sekaisin olin leikkauksen jälkeen. Edelleen en ollut saanut mitään nesteitä ja tämä hoitaja alkoi patistamaan minua juomaan. Minulla on huono olo, en pysty yhtään nousta istumaan, koska huone alkaa pyörimään välittömästi, ja nyt pitäisi sitten tankata vettä. Ei ihan niin helppoa, kun miltä kuulostaa. Ihana anoppi tulee heti leikkauksen jälkeen käymään ja koko juominen unohtuu. Vierailuajan jälkeen lemppari hoitaja tulee taas tivaamaan juomisesta. Totean miehelle, että täytäpäs tuo juomapullo. Hän täytti sen ainakin kolme kertaa, join heti sen tyhjäksi. Minulla oli ehkä jopa maaninen fiilis ja ajattelinkin koko ajan, että perkele juodaan sitten! Arvatkaas mitä sitten tapahtuu. KAIKKI juotu vesi tulee takaisin ylös. Minä en pääse sängystä mihinkään, yritän viestittää miehelle ja hän nostaa mulle roskiksen sänkyyn (niitä oksennuspussejahan saatiin aamulla sairaalaan tullessa...). Hienosti meni!
Mutta vauvat olivat ihania ja söpöjä ja apgar pistetitä kumpainenkin sai täydet 10.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti