Sopeutumista ja tiedonkeruuta!

Alkuraskauden ultran jälkeen kerroimme niille, joille oli pakko. Vanhemmat, läheisimmät ystävät jne. En halunnut kaikella kansalle vielä kailottaa, koska raskaus oli niin alussa. Mikään ei ole raivostuttavampaa, kun selitellä keskenmenoa. Trust me, i know. Mun anoppi on ihana. Me oltiin miehen kanssa hassunhauskoja, kun soitettiin vauvoista. Vauvoista puhuteltiin vauva A ja vauva B. Mies kertoi sitten, että äidilleen että A on 7+3 ja B 7+1. Aluksi anoppi oli ihmeissään puhelimessa.

-Siis mikä a ja b. 

-No, A vauva oli 7+3 ja B vauva 7+1.

Voi sitä riemun määrää, kun anoppi tajusi, että vauvoja tulee kaksi. 

Aloin tutkimaan kaksosraskautta, ja sitä, miten se eroaa yksisikiöisesta (HALLOOO VAUVOJA ON KAKSI). Jep, se on oikeasti vähän kinkkisempi juttu. Kaksosraskaudessa kaikki raskauskomplikaatioiden riskit tuplaantuu. Ennenaikainen synnytys taitaa olla enemmänkin sääntö, kuin poikkeus. Meidän tapauksessa molemmilla vauvoilla oli omat istukat ja vauvat olivat omissa pusseissa. Tätä raskautta kutsutaan di-di raskaudeksi. Tässä kaksosraskaudessa on kaikista vähiten riskejä. Yleensä, di-di raskaudet on epäidenttisiä, eli kaksi erillistä munasolua on hedelmöittynyt ja kiinnittynyt kohtuun. Joskus yksi munasolu saattaa jakautua niin aikaisessa vaihdeessa, jolloin kehittyy myös kaksi istukkaa ja omat sikiöpussit, vaikka raskaus olisikin identtinen. Meidän pojat tuskin ovat identtisiä.

 Liityin facebookissa monikko-ryhmiin, jotka olivat täyttä kultaa! Vertaistukea parhaimmillaan! Liityin myös imetyksen tuki ryhmään, ja about kaikkiin vauva ryhmiin mitä löysin. 

Monikkoperheyhdistyksen sivuilta löytyi todella kattavasti tietoa ja myöhemmin liityin yhdistykseenkin! 

Ajatus kahdesta vauvasta ei ollut vielä ihan iskostunut. Mutta miten sitä edes osaisi kuvitella kahta vauvaa. Ei ollut mitään kunnon kokemusta vauvoista. Minä saisin heti harjoitella kahdella. 

Heti tietysti mieheni kanssa jaettiin vauvat ja päätettiin tehdä testejä lapsilla, ja se voittaa kumman lapsi on parempi. JEP, me ollaan sekopäitä, ja meidän lapsista tulee kylmiä ja etäisiä. 

Neuvolassa kaksosraskaus ei alkukuukausina oikein muuttanut mitään. 

Koulussa tuntui todella oudolta. En tuntenut sieltä ketään, ja vähän oli myös sellainen fiilis, että miksi tutustuisin. Kohtahan jään pois kokonaan, ja aloitan myöhemmin uudestaan opinnot ihan eri porukan kanssa. Onneksi satuin pääsemään ihan timanttiseen projektiryhmään, jossa oli ihan huipputyyppejä! Ne nauro mun jutuille, joten tottakai mä tykkäsin niistä! Terkkui jengi! pus! 

Raskauteni näille tyypeille tuli ilmi anatomian tunnilla. Yksi ryhmäläinen yritti kuunella mun hengitysääniä selästä, eikä kuullut niitä koska mun sydän hakkas niin kovaa (verimäärä tuplaantuu ja syke nousee, mulla oli leposyke raskausaikana about 100). 

-Onks sulla ihan sairaan iso sydän, vai miks mä en kuule mitään muuta

-Mä oon raskaana. Odotan kaksosia. 

Se oli kans huisin hauskaa! Ne reaktiot oli ihan huippuja. 

HETKINEN

Eräs kätilö on jäänyt ikuisesti minun ja mieheni mieleen. Hän joka kertoi meidän odottavan kaksosia. Keskenmeno/kohdunulkopuolinen raskaus tapahtui 12/2015. Odotimme yhden kierron, jolloin aloimme yrittämään lasta. Edellinen raskautuminen oli tapahtunut kolmessa (3) kuukaudessa, joten oletin tämänkin tapahtuvan yhtä nopeasti. Mutta lasta ei kuulunut. Toki olin todella hätäinen. Olin aina halunnut sairaanhoitajaksi, joten päätin hakea kouluun, jotta saisin muutakin ajateltavaa. Pääsin pääsykokeisiin ja pääsion kouluun. Ja noin kolme viikkoa ennen koulun alkua tein positiivisen raskaustestin, heinäkuussa. Takaraivossa kummitteli edellinen farssi, joten olin jo päättänyt mennä alkuraskauden ultraan. Kunnallisella ainakaan täällä helsingissä ei pääse, joten ainoa vaihtoehto oli yksityinen. Päädyimme Perhe-Arteen. Siellä meitä oli vastassa ihana kätilö, joka heti sai oloni rentoutuneeksi.

-Teille on tulossa vauva.
-Niin, toivottavasti.

Kuka vastaa kätilölle noin? No nainen, joka on vielä vähän traumoissa edellisestä kerrasta. Selitän hänelle kaiken edellisestä kerrasta ja hän oli tietysti aivan ihana!

Hän aloittaa ultrauksen ja aloiittaa lauseen:

-Joo, ihan oikeassa pai.... HETKINEN

Minulla kävi mielessä, noniin syöpä saatana. Näin jonkun epämääräisen möykyn näytöllä.

-Täällä on KAKSI! kätilökin huudahtaa yllättyneenä.

Minä alan samantien itkemään (onnesta) ja huudahdan mä arvasin! Edellisiltana vitsailin miehelle, kuinka kusessa me ollaan, jos me saadaan kaksoset.  Minulla on suvussa kaksosia, joten sillä ajatuksella oli hauska leikkiä.

Mieskin pyyhkii kyyneleitä. Me saadaan kaksoset. Kaksi lasta. Samaan aikaan. Voi hitto!

Oi sitä riemun määrää!

Aloitetaan ihan alusta! Tässä postauksessa mennään parin vuoden taakse!

Marraskuussa 2015 tein positiivisen raskaustestin! Kummastelin outoa oloani, ja totesin että testi on tehtävä. Olimme mieheni kanssa päättäneet lisääntyä, koska tarvitsimme lisää kuulijoita hauskoille vitseillemme...  Olin todella onnellinen ja innoissani! Päätin heti kertoa ystävälleni, joka oli tulossa meille juuri kylään. Heti kun hän pääsi ovesta sisään, hän huomasi todella raivostuttavan hymyn huulillani!

-NO? 

-Mä oon raskaana! 

Siinä sitten eteisessä riemuittiin ja halailtiin! Hänellä oli muutaman kuukauden ikäinen ihana pieni poika mukana, mun kummipoika! Makoiltiin meidän makuuhuoneen sängyllä ja yritettiin kuvitella mua äitina ja pohdittiin, että kumpikohan sieltä tulee.. no te tiiätte, nää perusjutut, mitä siinä ihanassa plussahuumassa alkaa kuvittelemaan. 

Työskentelen lähihoitajana työikäisten muistisairaiden parissa, jolloin pakkaan kuuluu myös muutama agressiivinen asukas. Päätin, että en tulevaa standup yleisöä halua vaarantaa, joten kerron myös töissä ajoissa, etten voi näitä tapauksia hoitaa. Asia otettiin siellä tietysti myös riemulla vastaan! 

Tiistai 29.12.2015

Herään klo 9 aamulla todella kovaan vatsakipuun. Otin särkylääkkeen ja menin sänkyyn sikiöasentoon. Ei vuotoja, HYVÄ. Kyllä tää tästä. Mutta kun ei. Kipu yltyi. No mä meen suihkuun. Makasin suihkun lattialla ja annoin kuuman veden valua mahaan. Se auttoi. Hetken. Kipu yltyi uudestaan, aloin oksentamaan. Nyt tässä vaiheessa alkoi jo hieman huoli iskemään päälle. Olin suihkussa monta tuntia, nyt alkoi jo väsyttämään. Laitoin silmät kiinni hetkeksi. En oikein enää jaksanut avata kunnolla silmiä, olin todella väsynyt. Kipu ei ollut enää päällimmäinen tunne, vaan se todella painava väsymys. Uupumus. Tuntui helpottavalta olla siinä suihkun lattialla, silmät kiinni. En jaksanut tehdä mitään. Sitten mieleeni tuli ajatus: mä kuolen tähän suihkun lattialle. Ryömin suihkusta pois meidän makkariin ja soitin itselleni ambulanssin.

-mä oon 10 raskausviikolla, mulla on kovat vatsakivut ja olen oksentanut useasti 

Hätäkeskuspäivystäjä lähetti samantien auton. Laitoin päälleni vain kylpytakin, ja ajattelin kävellä valmiiksi eteiseen. Kävely oli virhe. Menetin tajuntani noin sekunniksi ja kaaduin suorilta jaloilta otsa edellä eteisen lattialle. Herään samantien ja tunnen nyt kovan kivun päässäni. Kiva, tämäkin vielä. Kerkeän pienen hetken makoilla eteisessä, kun kuulen ensihoitajan ulko-oveni ulkopuolella. Avaan oven ja totean: 

-sori, en pysty nousemaan

Ensihoitaja heti kertoo minun olevan todella kalpea. Siirrytään eteenpäin asuntoon, jossa päästään tutkimaan mun elintoimintoja. Verenpaine 50/90, pulssi yli 100. Just, normaalisti vähän korkea. Aika nopeasti pojat toteaa, että tää muidu viedään hoitoon. Ne laitto molempiin kyynärtaipeisiin kanyylit ja molempiin liuokset valumaan. Verenpaine saatiin vähän nousuun, jolloin aloitettiin kuljetus. Pojat kertoi mulle, että epäilevät kohdunulkopuolista raskautta. AI NIIN MITÄ? Raskautta, jossa hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy epäsopivaan paikkaan. Esim munatorveen. Kuljetus aloitettiin, me mentiin kättärille. Mukanani oli vain puhelin ja kylpytakki. Ambulanssissa laitoin tärkeille ihmisille viestit asiasta. Kättärille päästyäni, olo oli kuin jossain elokuvassa. Mua kiidätettiin paareilla ja näin vain epämääräisiä päitä ympärilläni. Jotenkin siinä samassa hoitajat sain kiepsautettua mut pois omasta kylpytakista sairaalan kaapuun. Toimenpidehuoneessa ultralla todettiin kohdun olevan tyhjä, poikien dignoosi oli oikea! Kohdununulkopuolinen raskaus. 

-Sä menet nyt leikkaukseen! Koska oot syöny viimeks?

-ÖÖ, eilen.

-hyvä!

Siinä sitten mentiin. Koska mulla oli niin alhaiset verenpaineet, mut laitettiin uneen vasta juuri ennen kuin kirurgin veitsi osuu ihoon. Minut siis valmisteltiin leikkaukseen, kun olin hereillä. EN OLE IKINÄ ELÄESSÄNI KOKENUT  MITÄÄN NIIN  PELOTTAVAA, TAI NIIN AVUTONTA OLOA. Jotenkin sain itseni pidettyä kasassa. En itkenyt. 

-Sä voit nyt laskea kymmenestä alaspäin

-öö kymmenen, yhdeksän, kahdeks...

Heräämössä kirurgi käväisi luonani, ei muistikuvia. Täällä heräämössä leikkauksen jälkeen se vasta iskee! Mä en ole raskaana, musta ei ole tulossa äitiä. Mä oon just tullu leikkauksesta. Päälimmäisenä oli epäusko. Miten tilanne voi muuttua niin nopeasti. Vietän heräämössä tovin, olen todella tokkurainen. Nostan oikean käteni pään taakse. Hoitaja tulee laskemaan käden takaisin kyljen viereen. Nostan käden takasin, ja hoitaja tulee taas laskemaan. Tämä leikki toistui kolme kertaa, kunnes sanoin hoitajalle: Sido se kiinni, kun ei näytä muuten pysyvän. Hoitaja antoi pienen hymyn. En vain saanut pidettyä kättä kyljen vieressä, se oli outoa. Kun alan enemmän heräämään, tajuan kaiken. Kyyneleet alkaa virtaamaan, en pysty lopettamaan. Ilmeisesti opiskelija tuli luokseni, koska hän alkoi ärsyttävällä tavalla lohduttamaan minua. Tuntui, kuin hän olisi säälinyt minua.

Nono, mikä tuli?

MITÄS VITTU LUULISIT. Oikeasti olin hiljaa. 

Minut viedään vihdoin osastolle, olen saanut joten kuten rauhoitettua itseni. Minua kuskaava hoitaja kertoi, että mies kävi ja äiti soitti. Ja kyyneleet vuotavat taas. Tuli kova ikävä miestä. Ja mietin, että miltä hänestä tuntuu. 

Osastolla kirurgi tulee kertomaan minulle, että mitä minulle oli tapahtunut. Vasen munatorvi oli repeytynyt, ja sisäistä verenvuotoa vatsaonteloon 2,5 litraa. Huhhu. Miten tälläistä voi tapahtua? Minulle suoritettiin laparoskopia, eli vatsaontelon tähystysleikkaus. Onneksi pieni leikkaus.

Mies tulee vierailemaan. Jutellaan yllättävän kevyesti asiasta, paitsi että minulla vuotaa kyyneleet koko ajan. Totesin hänelle: 

-Taidettiin väistää luoti.

-Ai kuinka niin?

-No, ei tuo mikään kauheen viisas ois ollu, kun ei tajunnu edes kohtuun asti mennä. 

Molemmat nauraa. Hysteeristä naurua. Selkeesti kaikki ei ollut hyvin... Onneksi seuraavana päivänä pääsin kotiin. Kaksi viikkoa sairaslomaa. Sellainen uusi vuosi.